Mitä ratkaisukeskeisyys on?

Ratkaisukeskeisyys on yksi nykyaikaisimmista psykoterapian viitekehyksistä. Sen kehittäjinä pidetään yleisesti Steve de Shazeria ja Insoo Kim Bergiä. Suomeen ratkaisukeskeisyyttä ovat tuoneet pääasiassa Ben Furman ja Tapani ahola.

Ratkaisukeskeisyyden ero vanhempiin terapiamuotoihin on eroavaisuudet aikaperspektiivissä ja terapian tuloksellisuutta ennustavissa tekijöissä. Vanhemman polven terapiat lähtevät siitä paradigmasta että kulloinenkin psyykkinen oireilu johtuu jostain henkilön menneisyydessä olevasta tapahtumasta tai ilmiöstä. Ja että nykyisen ongelman ratkaisemiseksi ainoa vaihtoehto on ymmärtää tätä tapahtumaa tai ilmiötä. Ratkaisukeskeisyys ei kiellä menneisyydestä keskustelemista. Siitä on usein merkittävää hyötyä. Mutta ratkaisukeskeisyydessä uskotaan kuitenkin että ongelman ratkaisut eivät useinkaan löydy menneisyydestä vaan nykyhetkestä, sen ymmärtämisestä, tulevaisuudesta ja konkreettisista muutoksista. Kompleksinen ongelma ei vaadi aina kompleksista ratkaisua. Pienikin muutos elämässä voi aiheuttaa isojen muutosten ketjun. Sen sijaan että yritettäisiin poistaa ongelmaa, yritetään nähdä mahdollisuuksien mukaan ongelma erilaiseta näkökulmasta ja pyrkiä vahvistamaan asiakkaan jo olemassaolevia vahvuuksia joiden avulla hän on selvinnyt tähän asti.

Ratkaisukeskeisyyden käytetyimpiä menetelmiä ovat erilaiset skaalakysymykset jossa nykytilan ja tavoitetilan eroa pyritään konkretisoimaan ja etsimään pienimpiä mahdollisia muutoksia joita asiakas voi tehdä. Myös erilaiset tulevaisuuden kuvia peilaavat ja kartoittavat kysymykset ovat keskeisessä roolissa.